Sukelluksen peruskurssi Koh Lantalla

Sukelluksen peruskurssi Koh Lantalla

"Koko perheeni on sukeltanut jo pitkään, mutta itse keräsin rohkeutta 28 ikävuoteen asti. Lopulta päätin suorittaa Open Water Diver –kurssin Rayan luotsaamana, rauhallisella Koh Lantan saarella.

Jännitin sukeltamista yllättävän paljon etukäteen, minkä takia kävin Rayan snorklausretkellä ennen laitesukellukseen ryhtymistä. Snorklatessamme Koh Haan upeissa kalalaguuneissa tajusin, kuinka leppoisaa elämä pinnan alla on. Kalat eivät hyökkäile eivätkä mureenat käy näykkimässä, eli turha stressata siitä. Snorklatessa tuli saman tien fiilis päästä syvemmälle tutkimaan.


Sukelluskurssi kesti kolme päivää. Ensimmäisenä päivänä kävimme läpi teoriaa ja harjoittelimme perusasioita uima-altaassa. Toisena ja kolmantena päivänä matkustimme Rayan koko retkiporukan kanssa Koh Haalle. Sukelluksia tehtiin kolme per päivä. Mereen mentäessä en lopulta jännittänyt enää yhtään, vaan sukellukset sujuivat rauhallisesti ja turvallisesti.


Opin, että on olemassa kahdenlaisia sukeltajia: niitä, joita eniten kiehtoo meren pienelämä - korallien kirjavat pinnat ja muodot sekä koloistaan pujahtelevat kalat. Ja sitten on niitä, jotka rakastavat isoja kalaparvia. Olen ehdottomasti jälkimmäisiä. Kalaparven kanssa liikkuessa olo on epätodellinen ja jotenkin avaruudellinen. Tämmöistä ei maanpinnalla koe.


Kouluttajani Oskari oli huumorintajuinen ja erittäin pätevä opas. Koko Rayan henkilökunta oli huippua: pitkistä päivistä huolimatta he jaksoivat aina hymyillä ja pitää huolta jokaisen asiakkaan turvallisuudesta. Kiitos siitä! Sukellusurani alkoi mitä parhaimmissa käsissä."